Riksakuskit työskentelevät paljain jaloin tai kevyissä sandaaleissa. Ajopelinsä istuimella loikoileva riksanvetäjä on nostanut paljaat jalkansa aidalle tuulettumaan. Miehen tärkeimmät työvälineet saavat lepoa keskipäivän hiljaisena hetkenä. Pitkään kaulaliinaan, siniseen paitaan ja ammattikunnalle tyypilliseen ruutuhameeseen pukeutunut Manjur Ansari on yksi Kalkutan ihmisvetoisen riksan kuljettajista. Nämä raatajat ovat kaupungin arvoasteikon pohjalla. Silti mies myhäilee tyytyväisen oloisena. Onko hän onnellinen? - Nyt en, tänään on hiljaista. Mutta perjantaina olen onnellinen, se on vapaapäiväni, mies letkauttaa. Kuusikymppinen neljän aikuisen lapsen isä onkin kummajainen riksanvetäksi. Hän puhuu kohtuullisesti englantia, on valmis juttelemaan muustakin kuin kyytitaksasta eikä hänen tarvitse tehdä huonosti arvostettua työtään läpi vuoden. Manjurin vaimo ja lapset asuvat köyhässä Biharin osavaltiossa. Perheen isä lähtee muutaman kuukauden kestäville työkeikoille Kalkutaan parhaan sesongin ajaksi. Sadekauden hän pysyy kotona. Manjur Ansari on tyytyväinen, että saa tehdä jotain työtä. Riksanvetäjän työpäivät venyvät pitkiksi. Asiakkaiden jahtaus on aloitettava aamun valjettua. Keskipäivällä on hiljaisempaa, mikä antaa tilaisuuden lepotaukoon. Ajot loppuvat vasta iltamyöhällä. Työpäivän aikana ei ehdi asunnolle. - Katu on kotini, vuokrahuone on vain nukkumista varten, sanoo neljä vuotta riksalla leipänsä tienannut mies. Toiseksi juttukaveriksi osuu paljasjalkainen kalkuttalainen. Pälyilevien silmien ja partahaiventen takaa puhetta tulee vain bengaliksi. Kaupan myyjä tarjoutuu avuksi. Riksamies ilmoittaa iäkseen 41 vuotta ja nimekseen Roshan. Hän aloitti työuransa 15-vuotiaana. Huollettavia miehellä ovat vaimo sekä 18-vuotias poika ja kahdeksanvuotias tytär. Vaimo ei ole työssä, hän hoitaa nuorimmaista kotona. - Muuta mahdollisuutta ei ole. Mahtaako poika jatkaa isänsä jalanjäljillä riksakuskina? - Intiassa köyhät ovat köyhiä ja pysyvät sellaisina. Kastijako on virallisesti lakkautettu mutta käytännössä se yhä elää, kauppiastulkki täsmentää riksakuskin puolesta. Roshanin on elätettävä riksapalkallaan nelihenkinen perhe. Kalkutta on ainoa kaupunki maailmassa, jossa käsinvedettäviä riksoja on vielä yleisesti käytössä. Nyt päättäjät aikovat lopettaa tämän vanhan kuljetustavan ihmisarvoa alentavana. Länsi-Bengalin osavaltion pääministeri Mamata Banerjee ilmoitti joulukuussa, että hallitus ryhtyy valmistelemaan sähkökäyttöisten ajoneuvojen hankkimista riksanvetäjille. Sellaisista on saatu hyviä kokemuksia muualla. Ihmisvetoinen riksa otettiin ensimmäisenä käyttöön Japanissa 1800-luvun puolivälissä. Ajoneuvo liikkui sujuvasti pienillä kujilla ja halpaa työvoimaa oli riittävästi tarjolla. Kulketustapa levisi myös Kiinaan ja Kaakkois-Aasian kaupunkeihin. Kalkutaan riksat tulivat kiinalaisten mukana. Riksanvetäjät puikkelehtivat sujuvasti muun liikenteen seassa. Kalkutan riksanvetäjien todellista lukumäärää ei tietäne kukaan. Ammattiliiton edustaja sanoo heitä olevan 24 000, mutta poliisin luetteloissa nimiä on 9000 vähemmän. Riksamiehet ovat pääosin köyhintä kansanluokkaa. Kärryt eivät ole heidän omiaan, vaan ne omistaa tuntemattomana pysyttelevä raharikas, jolle vetäjä maksaa vuokraa. Yhteydenpidon hoitaa "välimies".
